Kaarina Valovirta-Lahti

kaarinaKaarinan kaunis ja pehmeästi väreilevä alttoääni taipuu Ketsuroissa joko soljuvasti sooloksi tai antaa syvyyttä sovituksille. Muiden vielä tankatessa uuden kappaleen melodiaa, on Kaarina jo opetellut laulun sanat, ääntämykset ja siinä sivussa suomentanut kappaleen tarinaksi. Mikäli tarina ei aukene omin voimin rautaisella ammattitaidolla, on Kaarinan missio selvittää jutunjuuri keinolla millä hyvänsä, viimeksi bulgarialaiselta taksinkuljettajalta. Kun treeneissä alkaa laulamisen sijasta asiasta toiseen rönsyily, osoittaa Kaarina piilevän kykynsä jättämällä oman kommenttinsa kertomatta ihan vaan yhteisen hyvän vuoksi. Onneksi edes yhden meistä ei ole ”pakko kertoa ihan vaan nopeasti yhtä juttua”… Kaarina, ex-travelleri, jatkaa maailman kiertämistä tätä nykyä musiikillisesti, perhe kun pidättelee peppua paikoillaan. Kaarinalla on kilokaupalla kutreja, hersyvä nauru ja yritys pitää asiat järjestyksessä – tosin hänen yllätyksellinen almanakkansa ohjaa hänet merkinnöillään aina välillä väärään aikaan tai paikkaan.