Tiina on kulkeutunut Helsinkiin Pohjanmaan perukoilta, repussa aimo annos pelimanniperinnettä ja iloista mieltä. Hänen valoisa ja rohkea luonteensa kuuluvat myös äänessä. Tiinan käsissä ääntä lähtee monenlaisista soittimista ja taidot on huomattu myös muissa yhtyeissä. Niinpä hän syöksyileekin festareilla keikalta toiselle, kun me muut jo viihdymme “after ski” -osastolla. Tämä ei Tiinaa hetkauta lainkaan. Todistettavasti hän on hermostunut vain kerran (eikä se muuten ollut silloin, kun selässä oli repun lisäksi läskibasso ja keikkapaikalle vielä monta kilometriä). Tiina vain on aina hyvällä lounatuulella. Puhdasverisen pelimannielämän ohessa luotettava Teho-Tiinamme touhuilee intohimoisesti myös yhteiskunnallisten asioiden parissa. Emme yhtään ihmettelisi, jos jonain kauniina päivänä meille ilmoitettaisiin, että kaikki yhteiskuntamme epäkohdat ovat poistuneet – silloin tietäisimme Tiinan olleen asialla.